Muutama päivä sitten saimme puhelinsoiton että pienen pieni koiranpentu oli heitetty roskikseen tien vieressä. Luultavasti joululahja jota kohdeltiin niin kuin kaikkia ei-haluttuja joululahjoja – ne heitetään roskiin. Lähdin puolijuoksua alas mäkeä mukana vesipullo ja pieni pussi koiranruokaa ja riisiä. Saavuin tielle ja menin roskikselle. Tyhjä. Katselin ympärille, menin puskasta toiseen ja yritin kutsua pienokaista. Ei mitään. Kysyin kyläläisiltä onko he nähneet pentua. ”Kenen pentu se on?” ”Kuuluuko se sulle?” Ei, ei se kuulu mulle mutta ei se kyllä roskikseenkaan kuulu, totean ja käännyn takaisin kotiin. Ehkä joku löysi pienokaisen ennen minua ja tarjosi sille kodin.
En saanut pentua mielestäni ja olin varma että se oli karannut – roskiksen pohjassa oli reikä. Eilen saimme uuden puhelinsoiton. ”Pentu on täällä taas”. Hymyilin kun minulta kysyttiin haluanko lähteä hakemaan pentua, tällä kertaa se on laitettu talteen. Mäkeä alas jälleen kerran ja kohti taloa jossa pentu oli. Saan käteeni pienen pahvilaatikon jossa on ilmareikiä – se ei paina mitään. Kurkkaan sisälle ja näen hellyttävän, kirpunsyömän, punkkeja, haavoja, patteja ja karvattomia kohtia täynnä olevan suurikorvaisen kaunokaisen joka katsoo minua surullisilla silmillä ja käpertyy takaisin kuono etutassujen väliin. ”Ei huolta pikkuinen, olet turvassa nyt”.
Pahvilaatikosta kuuluu tasaista tuhinaa kun kiipeän mäkeä ylös ja aina välillä kurkkaan että pikkuinen on kunnossa. Tai no; hengissä. Pääsemme kotiin ja muut koirat ovat ihmeissään ja kiinnostuneita pahvilaatikosta ja sen oudosta asukista. ”Ei vielä kaverit, annetaan pienen vähän kasvaa ja rohkaistua” sanon koirille kun suljen oven perässäni. Päästän pikkuisen ulos pahvilaatikosta ja se kipittää nurkkaan häntä koipien välissä ja katsoo minua mustilla silmillään. Laitan kuppiin koiranruokaa ja toiseen vettä. Hän ei uskalla syödä vaikka on varmasti nälissään. Istun vähän kauemmas ja katselen pikkuista. Sen molemmissa korvissa on reiät, mikä lie nakertanut nekin puhki. Liottuneet koiranruoka-papanat ovat jo pehmeitä, otan yhden kulhosta ja laitan sen pienen eteen, muutama nuuhkaus ja suuhun. Muutama kerta näin ja pikkuinen ymmärtää että kulhosta voi syödä suoraan ja hän suorastaan ahmii sapuskan. Annamme pikkuisen nukkua hetken ja sitten madotamme hänet, poistamme punkit ja pesemme kirput pois. Pikkuinen syö vähän lisää ja nukkuu. Vietän yön pienen kanssa toisessa huoneessa, istun lattialla katsoen leffaa myöhään yöhön ja pikkuinen antaa minun jo silittää ja se jää syliin nukkumaan. En nuku kunnolla mutta se ei haittaa, kuuntelen pimeässä pennun ääniä ja nousen ylös siivoamaan kun tulee hätä. Nousen myös vähän leikkimään pienen kanssa - peukaloni on nyt täynnä pieniä hampaan jälkiä… Aamulla pieni vinkuu ja nappaan sen viereeni nukkumaan. Toinen käpertyy palloksi kainalooni ja kuuntelen pientä tuhinaa.
Tänään katsellaan maailmaa uusin silmin - masu täynnä ruokaa eikä matoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti