Täällä on myös päiviä jotka ois voinu skipata..

Aamu alkaa kirosanoilla. Koirat kuulevat jotain ja ryntäävät ulos - haukkuen ensin päättömästi sisällä. "Sisällä ei haukuta" -koulutus ei selvästikään ole mennyt perille. Vieläkään. Nousen istumaan ja nostan moskiittoverkkoa jotta pääsen ulos sängystä. En ylös vaan ulos. *riiiiiiiips* verkko repeää hieman ja näen että se on tarrautunut sängyn reunaan. Hienoa.

Kun pääsen ylös sängystä, koirat jolkottelevat takaisin sisälle - hiljaa. Yksi menee omalle paikalle toisen sängyn päälle, kiertyy kippuralle, toinen menee sänkyni alle ja huokaisee syvään, kolmas jää loikoilemaan aamuaurinkoon terassille. On äärettömän lähellä etten ala juosta ympäri taloa haukkuen ja huutaen. "Jos minä en nuku, ette nuku tekään" on ensimmäinen ajatukseni kun näen että aurinko on vasta nousemassa joten kello ei ole vielä edes kuutta.

Laahustaessani keittiöön osun ainakin kymmeneen hämähäkinseittiin ja jaloissani pyörii hyttysiä. Keittiö on erillinen rakennus pihan toisella puolella, joten joka-aamuinen hämähäkinverkko-rumba ei jaksa enää ärsyttää. Olen viikkojen saatossa oppinut laittamaan kaiken syömäkelpoisen jääkaappiin, jos se ei ole peltipurkissa tai kipossa, jossa on kierrekorkki, sillä joka yö siellä vierailee opossumi jos toinenkin. Olen viikkojen aikana menettänyt myös kuusi tiskaus-sientä (jota nykyään säilytän tyhjentyneessä kahvitölkissä johon kaiversin ilmareikiä linkkuveitsellä), kaksi palaa pesusaippuaa (jota nyt säilytän lautasella, jonka päälle laitan kulhon), lukemattoman määrän spaghettia ja pastaa (jotka nyt ovat jääkaapin alalokerossa), sekä puolipurkkia kaakaojauhetta (jonka kansi on nyt teipattu kiinni). Käyn siis sotaa opossumien kanssa ja tänä aamuna ne olivat hyökänneet minua vastaan järeämmillä aseilla.

Pysähdyin keittiön ovelle ja kiroilin suomeksi. Tiedätte varmaan ensimmäisen kirosanan joka suustani pääsi joten sitä on turha erikseen kertoa... Muiden jälkien siivoamisen kokemuksen perusteella keittiö näytti siltä, että ensin siellä oltiin pelattu sotaa ulosteilla, sitten kaikessa siinä heitettyjen ulosteiden päällä oli tanssittu valssia. Hyllyllä ja tiskipöydällä oli tehty uudelleen järjestämistä kaatamalla purkkeja ja kaiken tämän päätteeksi tepasteltu puhtaiden astioiden päällä likaisilla tassuilla. Kiitos ja kumarrus.

Keitin vahvan kupin kahvia ja poistuin keittiöstä tekemättä mitään. Istuin terassille ja join aamukahvini kaikessa rauhassa. "Pakko se on siivota" ajattelin ja nousin hakemaan moppia. Hanasta ei tullut vettä. Voinytperkelesentään. En ollut eilen muistanut pumpata vettä. Pumppu päälle ja puoli tuntia odottelua. Sain keittiön siivottua ja täytin koirien vesikipot uudelleen, koska nekin oli pestävä. Kurkkaan vesikipon pohjalle ja mitäs näenkään; moskiittojen toukkia. Novoihelvetti sentään. Moskiitot on jotenkin päässy vesitankkiin ja muninut sinne ja nyt siellä on moskiittoja. Kiva! Ei muuta kun hakemaan pikkufisuja alakerrasta jotka heitetään tankkiin ja ne syö kaikki toukat.

Pyykinpesukaan ei ollut hyvä idea tällaisena päivänä, ensin lakana tippuu maahan rakennetun pihan reunalta (n. 10 metrin pudotus) ja sitten alkaa sataa kun laitan pyykit _kuivumaan_. Nojoo, olkoot. Huuhtoutuvatpahan ainakin hyvin. Laitan riippumaton pihalle ja kömmin siihen lukemaan, en halua tehdä tänään enää mitään, koska kaikki näyttää menevän pieleen...

Loppupäivä sujui kuitenkin ihan mukavasti, meri oli kirkas ja aurinko sopivan lämmin :)

Mitä on Totuus?

Auringonlaskussa näin Totuuden. Kirkkaan punaisessa, keltaisessa, vihreässä ja sinisessä Maailma oli kaikki se, mikä Maailma voi olla. Jopa haalean punaisessa, keltaisessa, vihreässä ja sinisessä Maailma oli kaikki se, mikä Maailma voi olla. Jokaisessa auringonlaskussa näen Totuuden, koska aurinko laskee uutena joka ilta.

Kaikki se mitä tiedän, laitan syrjään kun mietin Totuutta. Mitä on Totuus? Totuus on elävää, uutta, se täytyy oivaltaa hetki hetkeltä. Totuus ei ole kirjaan kirjoitettu tai laissa määritetty. Totuutta ei voi toistaa tai kokea uudestaan, sillä ei ole jatkumoa. Se ei myöskään ole ajattelun taso tai tietty piste, jota kohden mieli voi kehittyä tai kasvaa. Mitä tarkoitan kun sanon että laitan syrjään kaiken mitä tiedän kun mietin Totuutta? Kaikki mitä tiedän, perustuu muistoihin, asioihin menneisyydessä – oli se sitten kymmenen vuotta sitten tai eilen. Ajatus, joka perustuu kokemukseen, on aina tulos menneisyydestä, eikä uusi voi tällöin koskaan tulla koetuksi. Voimmeko löytää tai kokea mitään uutta etsimällä? Jos uusi on vanhan projektio, silloin se on vain vanhan muutettu jatkumo. Menneisyys on kaiken tunnistettavuuden pohja ja kaikki mikä on tunnistettavissa, ei ole uutta ja silloin kaikki mitä on etsitty, on jo tiedetty.  Mieli, joka on kiinnittynyt näihin perinteisiin ja koettuihin kokemuksiin, ei ole kykenevä näkemään Totuutta.

Emme koskaan pysähdy tutkimaan koko nykyisyyden sisältöä - olemme aina toteuttamassa tulevaisuuden unelmia, tai kuolleista menneisyyden muistoista valitsemme parhaan ja elävöitämme sen. Me takerrumme siihen mitä on ollut tai heijastamme sen huomiseen ja näin nykyisyys on jälleen sutattu yli.

Ota hetki ja pysähdy miettimään nykyisyyttä. Mikä on totta ja mikä jotain joka on joskus ollut totta. Ja muista; olla vapaa ei ole olla vapaa jostakin.

Tunteita, joita on vaikea kuvailla sanoilla..

Huomenta. Kova sade, tuuli ja ukkonen on koetellut niin eläinten kuin ihmistenkin hermoja. Kolme päivää sähköttä ja jääkaapi kiittää. Vieläkin sataa.. Mutta se on vain sadetta, ei siis huolta. Olo on paljon parempi mitä viime postauksessa, nyt olen täällä. Sain nähdä ja kuulla Toisen ja se helpotti oloa, kiitos siitä <3

Olen oppinut sen, että kun puhelin soi, sillon liikutaan. Ensimmäisellä kerralla oli kyseessä Hawksbill nuorukainen, joka oli jäänyt vahingossa jumiin kalastajan verkkoon. "Tuutteko mittaamaan, laittamaan sille tägin ja vapauttaan?" Wroom ja jeeppi käynnistyy taas. Ajamme puolisen tuntia toiselle puolelle saarta ja näemme nuoren, noin 25-30 -vuotiaan hawksbillin odottamassa puun juurella. Ensimmäiseksi kastelemme sen ja tutkimme vauriot - pienokainen on kunnossa. Strategiset mitat - leveys ja pituus, tägi evään ja kilppari syliin. Kävelemme vähän matkaa laiturille ja "lastaamme" kilpikonnan ja itsemme paattiin. Ajamme ulos satamasta kauas merelle, jossa vapautamme kilpikonnan sinne missä sen kuuluukin olla. Kiitos ja näkemiin.

Seuraava päivä ja uusi puhelinsoitto. "Täällä on sokee kilpikonna, varmaankin lajia Green, mitä sille tehdään?" Wroom - tiedämme mistä tämä ääni lähtee. Ajamme hetken ja tapaamme vanhan kalastajan joka oli noukkinut ympyrää uivan kilpikonnan läheisestä sameasta laguunista. "Ei se päässyt sieltä pois ja se näyttää olevan sokea". Katsomme kilpikonnaa, katsomme toisiamme ja toteamme: "Joop, jos me otetaan se mukaan, näytetään eläinlääkärille ja vapautamme kun saamme sen silmät kuntoon, käykö?" "Tietysti, viekää, se kärsii" -kuuluu vastaus vanhan kalastajan suusta. Istun autoon ja kilpikonna lasketaan syliini. Kyllä. Luit oikein, jatkamme matkaa eläinlääkärille kilpikonna sylissäni. Kun pääsemme perille, ihmettelemme kaikki miten tämä on voinut tapahtua; kilpikonna ei ole Green vaan Olive tai Kemp Ridley, laji jota ei täällä päin pitäisi olla. Erittäin uhanalainen ja kaunis tapaus. Vau. Ja hän on kunnossa, ei sokea vaan sekaisin mutaisesta vedestä.. Mittaamme ja laitamme tägit tähänkin kaveriin, otamme kuvia jotta voimme lähettää ne ylipoistolle ja varmistua lajista, ajamme takaisin kotiin (kilpikonna sylissä) ja vapautamme sen turvassa omalla rannallamme. Menemme veteen ja kilpikonna lasketaan vapaaksi. Seuraamme sitä hetken kunnes se katoaa näköpiiristä sulavalla uintityylillään. Emme näe sitä enää mutta tiedämme kuka hän on - hän on Pixie.