Tunteita, joita on vaikea kuvailla sanoilla..

Huomenta. Kova sade, tuuli ja ukkonen on koetellut niin eläinten kuin ihmistenkin hermoja. Kolme päivää sähköttä ja jääkaapi kiittää. Vieläkin sataa.. Mutta se on vain sadetta, ei siis huolta. Olo on paljon parempi mitä viime postauksessa, nyt olen täällä. Sain nähdä ja kuulla Toisen ja se helpotti oloa, kiitos siitä <3

Olen oppinut sen, että kun puhelin soi, sillon liikutaan. Ensimmäisellä kerralla oli kyseessä Hawksbill nuorukainen, joka oli jäänyt vahingossa jumiin kalastajan verkkoon. "Tuutteko mittaamaan, laittamaan sille tägin ja vapauttaan?" Wroom ja jeeppi käynnistyy taas. Ajamme puolisen tuntia toiselle puolelle saarta ja näemme nuoren, noin 25-30 -vuotiaan hawksbillin odottamassa puun juurella. Ensimmäiseksi kastelemme sen ja tutkimme vauriot - pienokainen on kunnossa. Strategiset mitat - leveys ja pituus, tägi evään ja kilppari syliin. Kävelemme vähän matkaa laiturille ja "lastaamme" kilpikonnan ja itsemme paattiin. Ajamme ulos satamasta kauas merelle, jossa vapautamme kilpikonnan sinne missä sen kuuluukin olla. Kiitos ja näkemiin.

Seuraava päivä ja uusi puhelinsoitto. "Täällä on sokee kilpikonna, varmaankin lajia Green, mitä sille tehdään?" Wroom - tiedämme mistä tämä ääni lähtee. Ajamme hetken ja tapaamme vanhan kalastajan joka oli noukkinut ympyrää uivan kilpikonnan läheisestä sameasta laguunista. "Ei se päässyt sieltä pois ja se näyttää olevan sokea". Katsomme kilpikonnaa, katsomme toisiamme ja toteamme: "Joop, jos me otetaan se mukaan, näytetään eläinlääkärille ja vapautamme kun saamme sen silmät kuntoon, käykö?" "Tietysti, viekää, se kärsii" -kuuluu vastaus vanhan kalastajan suusta. Istun autoon ja kilpikonna lasketaan syliini. Kyllä. Luit oikein, jatkamme matkaa eläinlääkärille kilpikonna sylissäni. Kun pääsemme perille, ihmettelemme kaikki miten tämä on voinut tapahtua; kilpikonna ei ole Green vaan Olive tai Kemp Ridley, laji jota ei täällä päin pitäisi olla. Erittäin uhanalainen ja kaunis tapaus. Vau. Ja hän on kunnossa, ei sokea vaan sekaisin mutaisesta vedestä.. Mittaamme ja laitamme tägit tähänkin kaveriin, otamme kuvia jotta voimme lähettää ne ylipoistolle ja varmistua lajista, ajamme takaisin kotiin (kilpikonna sylissä) ja vapautamme sen turvassa omalla rannallamme. Menemme veteen ja kilpikonna lasketaan vapaaksi. Seuraamme sitä hetken kunnes se katoaa näköpiiristä sulavalla uintityylillään. Emme näe sitä enää mutta tiedämme kuka hän on - hän on Pixie.