Puhelin soi. "Pian pian pian kamppeet niskaan, nähdään autolla sekunnin päästä!" TuutTuutTuut. Täh? Sekunnit kuluu kunnes tajuan; AI vaatteet niskaan ja menoks, selvä! Jeeppi käynnistyy murahten ja ajamme vuoren rinnettä niin lujaa alas että kaikki mikä oli irti, löytyy todennäkösesti nyt tuolta tien vierustalta.. On mahdotonta yrittää kysyä mitään siinä ryskeessä. Kurvaamme kaupunkiin ja nousemme autosta, pari juoksuaskelta. "Huoh". Noniin. Mistä on kyse?
Mies kävelee luoksemme ja nappaa meitä hihasta; "Tulkaa". Hän pitää kädessään pientä lasipurkkia jossa on juuri syntynyt hawksbill-kilpikonnan poikanen. "Joku astui sen päälle, sen silmä on turvonnut ja kilpi vähän lytyssä, eihän se kuole?" Pari rauhoittavaa sanaa miehelle, pienokainen kämmenelle, kämmen pahvilaatikkoon ja takaisin autoon ja ylös vuoren rinnettä. "Nyt sun täytyy kyllä ajaa vähän hiljempaa etten pudota pikkusta".
Perillä tutkimme pienen ja toteamme sen olevan aktiivinen ja hyväkuntoinen kaveri, silmä on vähän turvonnut ja kilvessä on lommo mutta ei merkittävä. Pienokainen veteen odottamaan pimeää jotta sen voi vapauttaa. Aurinko laskee, taivas täyttyy kirkkaan keltaisesta ja oranssista väristä, se on tulessa. Kun kääntää pään, näkee tummansiniset, lähes mustat pilvet, joita koristaa älyttömän kirkas sateenkaari vierellään toinen vähän himmeämpi. Tätä kestää 15 minuuttia. Ja joku kehtaa sanoa että "Tämä on vain maapallo".
Life as we see it.
Stay tuned for more..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti