Vanha koira ei opi uusia temppuja - viisas koira oppii mutta pelaa omilla säännöillään..

Joulu oli ja tuli, täällä se oli vaan päivä muiden joukossa. Kokkasin soijapullia ja perunamuusia näiden ihmeteltäväksi - suomalainen sapuska maistui hyvälle ja jengin maha saatiin täyteen. Joululauluja ja muuta hömpötystä ei onneksi tänä vuonna tarvinnut kuunnella yhtään (mitä nyt olin korvana kavereiden joulutuskalle) ja nyt ymmärrän miks porukka karkaa ulkomaille joulun aikaa

  * * *

Ollaan käytetty kolme-neljä päivää Calimeron seikkailut - sarjan kakkososan kuvaamiseen. On äärettömän vaikeeta saada superälykäs, kouluttamaton koira tekeen sitä mitä me halutaan. Edes ruualla houkuttelu ei enää tepsinyt parin otoksen jälkeen. Kun Cali tajus et me halutaan sen tekevän jotain, se istui tyynesti paikallaan ja katseli meitä "Luuletteko tosiaan et tuun sinne" - ilme kasvoillaan. Out-takesit näiden kahden pätkän kuvaamisesta jaksaa naurattaa meitä enemmän kun mikään ei toimi ja Cali juoksee väärään suuntaan ja kamerasta loppuu akku ja rekvisiitta uupuu ja ihmiset on väärässä paikassa ja "näyttelijät" ei itsekään tiedä mitä pitää tehdä ja ja... Ehkä meidän täytyy tehdä "Making Calimero movies" sarja myöskin..

"Leffakuvauksia" lukuunottamatta täällä ei oo oikeen tapahtunu mitään ihmeellistä, siksi on bloginkin kirjottaminen ollu vähän vaiheessa.. Updatea tulee aina kun jotain kirjottamisen arvosta tapahtuu :)  Calimero-sarjan eka jakso löytyy YouTubesta (ja täältä) nyt ja kakkososa ihan kohta-pian, vika editoinnit ja lataus tuubiin uupuu, Stay Tuned!!

Elokuvaa vai Elämää?

Aamupäivä ja iltapäivä kuluvat tietokoneen ääressä, kirjoittaen, katsellen, kuunnellen. Etsien tietoa ja lukien uutisia. Hyvää ruokaa ja leffa krunaavat päivän. Saan syötyä ja maha täynnä istun alas katsomaan elokuvaa.

Ring Ring. Tämän äänen tunnistan jo...

"Meillä ois duunia samalla tienpätkällä kun viimeks, pikku-kilpparit on taas lähteneet pesästä väärään suuntaan".

Vaatteet vaihtoon, puhelin taskuun, taskulamppu toiseen käteen ja ämpäri toiseen käteen. Ja jeeppi hurisee ja kolisee alas tietä.. Ajamme läpi eloa täynnä olevan kaupungin, kello on vähän yli kahdeksan lauantai-iltana. Jokaisella jonka ohitamme on kädessään kaljapullo ja makea tuoksu tulvii sisälle ikkunoista ohittaessamme talon reunustalle kokoontuneet rastavanhukset.

Jeepin vauhti hidastuu kun lähestymme "rikospaikkaa". Pää ulos ikkunasta ja "Woop!"-huudahdus kun näen ensimmäisen pienokaisen lyllertävän tiellä. (Woop!-huudahdus on ääni, jonka pidämme aina kun ilmoitamme että olemme tulossa "kylään" tai jos meidän tarvitsee paikallistaa toisemme metsässä). Jeeppi pysähtyy niin nopeasti että kumautan pääni oven reunaan.

"Autch...."

Taskulamppu kouraan ja varovasti ulos autosta. Tuolla! Tuossa! KÄÄK! Täällä! Woop! Woop! Paljon! Tänne! Tsekkaa tuolta! Woop! Woop! Pikkuinen kerrallaan keräämme ämpärit lähes täyteen poikasia, jotka olivat tien toisella puolella olevalla rannalla kuoriutuneet pesästä ja lähteneet seuraamaan katulamppujen valoa sen sijaan että olisivat seuranneet meren valoa ja ääntä. Kolmisen tuntia kuljimme pimeillä talojen pihoilla, kulkien tietä edestakaisin etsien eksyneitä. Alkuun lähes joka kerta kun katsoit eteesi, varmistuit siitä ettei poikasia ole sillä alueella ja astuit yli niin kääntyessäsi katsomaan taaksesi siihen oli ilmestynyt yksi eksyneistä. Yli 60, lähemmäs 70 onnistuimme pelastamaan, kolme löysimme kuolleena. Laitamme poikaset yhteen ämpäreistä ja ajamme tien päädyssä olevalle rannalle - se on pimeä, eikä siellä ole katulamppuja. Kaadamme ämpärin kyljelleen ja katsomme kun pienokaiset kipittävät vapauteen.


Palaamme takaisin kotiin ja totean elokuvan katsomisen olevan tylsää äskeiseen verrattuna, sammutan tietokoneen ja kömmin nukkumaan.

Wake up and smell the coffee!

Vallitseva ajatusmaailma niin täällä, kuin Suomessa, kuin Amerikassa, kuin Kiinassa kuin missä tahansa, on tämä; ”Niin kauan kun se ei tapahdu minulle, sillä ei ole väliä”. Kipu on kipua maarajoista, ilmatilasta tai hallinnosta huolimatta. Rajoja rajoja rajoja. Sotilaat taistelevat Oman Maansa puolesta, puolustavat Omiaan. Mitä hiton Omiaan? Sotilaat ja hallintoko omistavat kaikki asukkaat ja heidän elämänsä? Luuletko että Oma Maasi on kaikki mikä merkitsee? Luuletko että jos kaikki tuhotaan Oman Maasi rajojen ulkopuolella, elämäsi jatkuu ennallaan? Ja miten toisen elämä eroaa toisen elämästä, mikä ero on Sinun hyvinvoinnilla ja naapurisi hyvinvoinnilla? Hengitämme kaikki samaa ilmaa, kehomme toimii samalla tavalla. ”Laki on kaikille sama”- sanotaan, miksi laki sitten muuttuu kun ylitämme kuvitteellisen rajan valtioiden välillä? Ei se silloin ole kaikille sama. Eikä se ole sama edes valtion rajojen sisällä joten miksi vaivautua edes kuvittelemaan niin. Laki on tehty epärehellisille ihmisille, jos olet rehellinen, tarvitsetko lakeja?

Jos puolustat omaa siskoasi, veljeäsi tai lastasi kipua vastaan, miksi et puolusta myös muita joita sattuu? Miksi rajoitat rakkautesi ja intohimosi ihmisiin jotka tunnet? Tai mikä pahinta, miksi rajoitat sen koskevan vain sinua itseäsi? Mikä ajaa sinut tekemään sen valinnan että ”niin kauan kun en näe tai kuule, sitä ei tapahdu, niin kauan kun en tiedä siitä, en välitä”? Miksi ajattelet että tiedät vain sen minkä tiedät? Ja jos tiedät, miksi et tee asialle mitään? On turha väittää että ”en tiennyt” koska se ei ole totuus. Esimerkki: Tiedät että jos hyppäät lentokoneesta ilman laskuvarjoa, todennäköisesti kuolet, joten valitset toisin. Tiedät että jatkamalla elämistä nykyisellä tahdilla, kulutamme Maan loppuun kahdessakymmenessä vuodessa, miksi et valitse toisin? Kuulet joka päivä naapurin hakkaavan vaimoaan, etkö tiennyt? ”Pidän huolta omista asioistani, en halua puuttua muiden asioihin” eikö niin… ”En tiedä mitä voin tehdä, joten en tee mitään”. ”Kai joku muu siihen puuttuu”. ”Ei ole minun asiani”. ”En voi muuttaa asioita”. ”Jokanen hoitakoon suhteensa miten hoitaa”. Jep, melkein 27 000 rekisteröityä pahoinpitelyä Suomessa tammikuusta syyskuuhun 2010. 27 000 suhdetta hoidettuna miten hoidettuna. 

Herätys. 

Ja tietysti se tärkein; ”Ei yksi ihminen voi muuttaa asioita” ahaa… Mietitäänpä hetki. Kuka aloitti orjakaupan vastustamisen Englannissa 1800-luvulla? Kuka aloitti kommunismin ajamisen Kiinassa? Kenen idea oli murhata kaikki juutalaiset toisen maailmansodan aikana? Kenen idea oli perustaa Amnesty, Greenpeace, Sea Shepherd? YKSI IHMINEN. Se, että liikettä tai ideaa on ajamassa tuhansia muita, ei ota pois sitä tosiasiaa, että sen pani alulle YKSI IHMINEN, YKSI AJATUS. Joten miten niin yksi ihminen ei voi muuttaa asioita… Valehtelet jälleen itsellesi ja väistelet velvollisuuttasi. Tahdot lapsiesi ja lastenlastesi nauttivan elämästä samalla tavalla kuin sinä nautit, joten mieti hetki; miten he voivat sen tehdä jos sinä tuhoat kaiken ennen kuin he ehtivät edes avata silmänsä.

On meidän velvollisuutemme herätä ja muuttaa asioita. Valinnat, joita kansat tekivät viisikymmentä vuotta sitten näkyvät tämän päivän maailmassa. Valinnat joita me teemme tänään, näkyvät viidenkymmenen vuoden kuluttua – sillä ehdolla että maailma on enää olemassa. Jokaisen on itse muutettava käyttäytymistään, jokaisen on yksilönä muutettava omia asenteitaan jotta asiat muuttuvat isommalla mittakaavalla.

Ei saa meistä luovuttaa yksikään..

Ilmapiiri paratiisissa on miljoonasti parempi, enää ei nihkeillä siinä mitä sanotaan vaan sanotaan se mitä on mielessä.. Kaikilla on parempi olla kun kenelläkään ei ole viidensadan kilon painoa harteillaan. Sanoista tekoihin ja niin edespäin.


Enää ei myöskään tunnu niin paljoa siltä että pitäis liikkua tai muuttaa asioita, on taas päässyt kiinni ELÄMÄÄN. Siihen että näkee joka aamu, joka päivä, joka ilta sen kauneuden mitä luonto antaa, kaiken sen rehellisyyden. Sen aitouden, mitä suurin osa ihmisistä yrittää etsiä ja ostaa. Kaikki se mitä yritämme etsiä ja löytää, on silmiemme edessä ilmaiseksi. Ainoa mitä meidän täytyy tehdä on avata silmät ja arvostaa sitä mitä näemme.

                                          ***

Eilen riehuttiin koko päivä puutarhassa ja istutettiin kolme bambua ja kaks papaija-puuta, revittiin tuhoton määrä rikkaruohoja ja nyt on jokapaikka kipeenä! Toivottavasti saadaan vähän sadetta vielä tähän loppuvuoteen niin lähtevät kasvamaan vielä ennen kuivaa kautta.. Tapasin pari päivää sitten myös Rasta-naapurimme aasin, lungein kaveri ikinä! :D Aasi-vanhus lähti seuraamaan mua kotiin niin oli pakko sitoa se puuhun, on ainakin tallessa kun Rasta tulee sitä etsimään.. Aaseja, Bambuja ja Papaijapuita, jotenkin se elämä taas ottaa ja vie itteensä eteenpäin :)