Ring Ring. Tämän äänen tunnistan jo...
"Meillä ois duunia samalla tienpätkällä kun viimeks, pikku-kilpparit on taas lähteneet pesästä väärään suuntaan".
Vaatteet vaihtoon, puhelin taskuun, taskulamppu toiseen käteen ja ämpäri toiseen käteen. Ja jeeppi hurisee ja kolisee alas tietä.. Ajamme läpi eloa täynnä olevan kaupungin, kello on vähän yli kahdeksan lauantai-iltana. Jokaisella jonka ohitamme on kädessään kaljapullo ja makea tuoksu tulvii sisälle ikkunoista ohittaessamme talon reunustalle kokoontuneet rastavanhukset.
Jeepin vauhti hidastuu kun lähestymme "rikospaikkaa". Pää ulos ikkunasta ja "Woop!"-huudahdus kun näen ensimmäisen pienokaisen lyllertävän tiellä. (Woop!-huudahdus on ääni, jonka pidämme aina kun ilmoitamme että olemme tulossa "kylään" tai jos meidän tarvitsee paikallistaa toisemme metsässä). Jeeppi pysähtyy niin nopeasti että kumautan pääni oven reunaan.
"Autch...."
Taskulamppu kouraan ja varovasti ulos autosta. Tuolla! Tuossa! KÄÄK! Täällä! Woop! Woop! Paljon! Tänne! Tsekkaa tuolta! Woop! Woop! Pikkuinen kerrallaan keräämme ämpärit lähes täyteen poikasia, jotka olivat tien toisella puolella olevalla rannalla kuoriutuneet pesästä ja lähteneet seuraamaan katulamppujen valoa sen sijaan että olisivat seuranneet meren valoa ja ääntä. Kolmisen tuntia kuljimme pimeillä talojen pihoilla, kulkien tietä edestakaisin etsien eksyneitä. Alkuun lähes joka kerta kun katsoit eteesi, varmistuit siitä ettei poikasia ole sillä alueella ja astuit yli niin kääntyessäsi katsomaan taaksesi siihen oli ilmestynyt yksi eksyneistä. Yli 60, lähemmäs 70 onnistuimme pelastamaan, kolme löysimme kuolleena. Laitamme poikaset yhteen ämpäreistä ja ajamme tien päädyssä olevalle rannalle - se on pimeä, eikä siellä ole katulamppuja. Kaadamme ämpärin kyljelleen ja katsomme kun pienokaiset kipittävät vapauteen.Palaamme takaisin kotiin ja totean elokuvan katsomisen olevan tylsää äskeiseen verrattuna, sammutan tietokoneen ja kömmin nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti