Nuotan Älä alistu! -kampanja ja suurin vitutus tälle vuodelle.

Tunteet pinnassa tän kanssa joten teksti on sen mukasta.

Olipa mukava tutustua tähän nuorille suunnattuun kampanjaan, joka lähes väistämättä kertoo miten homous, biseksuaalisuus ja lesbous ovat vääryyttä, johtavat huonoon elämään ja ihmiset jotka rakastavat oman sukupuolensa edustajia ovat sairaita. Itse en koe olevani sairas ja tunnen monia muita jotka eivät pidä itseään sairaana. Nuotan sivuilta löytyvä Annin tarina (etsikööt sieltä ken tahtoo, tänne en sitä laita) herätti ainakin mussa tasan päinvastasia fiiliksiä mitä he ehkä hakivat kampanjallaan.. "Omituinen suhtautuminen kavereihin" Omituinen? Omituinen? No joo. Miten vaan. Anni haluaa olla hetero koska haluaa päästä taivaaseen, Jumala ei häntä hyväksy jos hän rakastaa naista?

Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen

Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen

Kaikille tilaa riitää

(paitsi homoille, lesboille ja biseksuaaleille, juutalaisille, islaminuskon edustajille, buddhalaisille jne.)

Kaikille paikkoja on

(paitsi edellämainitulle ryhmien edustajille)

Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton

(kerrataanko?)

Jumala meitä kutsuu
nyt suojaan turvaisaan.

(mutta eihän se rakasta meitä seksuaalivähemmistön edustajia?)
Jumala meitä kutsuu
ja kantaa voimallaan.

Milloinkaan ei hän hylkää,

lastensa kanssa hän on

(nyt en oikeesti ymmärrä, enhän mä pääse taivaaseen tällaisena)
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton

Nuotan sivuilta pomittua:

Tempauksen tavoitteena on kannustaa ja rohkaista seksuaalisuutensa ja elämänhallintansa kanssa kamppailevia nuoria olemaan alistumatta yhteiskunnalliseen painostukseen arvokysymyksissä. 

Kannustaa ja rohkaista? Yhteiskunnalliseen painostukseen arvokysymyksissä? Mun mielestä kirkko painostaa ihan vaan silleen skidisti enemmän tän asian tiimoilta.....

Kampanjan taustajärjestöt ovat huolissaan yhteiskunnan arvojen etääntymisestä kristillisestä arvopohjasta, ja pitävät tärkeänä, että nuoria kannustetaan etsimään kestäviä ratkaisuja elämän suuriin kysymyksiin yleisen mielipiteen sijasta Raamatusta.

Yleisen mielipiteen? Luulin kyseessä olevan seksuaaliVÄHEMMISTÖryhmä? 

”On surullista, kuinka aikamme nuoria kannustetaan rikkomaan itseään seksuaalisuuden alueella. 

Surullista? Mitä surullista siinä on jos nuori tai aikuinen miten vaan löytää elämänilon sattumoisin ihmisestä joka on samaa sukupuolta. Rikkomaan itseään? Löytämällä toisen joka tekee sinut ehjäksi... Ei mene jakeluun.

Kaikki ei muutu paremmaksi, jos seuraa omia himojaan – päinvastoin.

Ja varmako olet siitä etät kaikki muuttuu paremmaksi seuraamalla raamattua?

Älä alistu! -kampanjalla tahdomme rohkaista nuoria kulkemaan vastavirtaan ja etsimään elämässään Jumalan tahtoa”, kommentoi Nuotan päätoimittaja Mika Falk.

Vastaus Mika Falkille: Eikö olisi reilua rohkaista nuoria etsimään elämässään OMAA TAHTOAAN eikä Jumalan tahtoa? Kuka elää nuorten elämän, Jumala? 

”Haluamme tuoda esiin sen tosiasian, että myös Suomessa on edelleen suuri määrä uskovia ja organisaatioita, jotka ovat valmiita julkisesti pitämään arvossa Raamatun opetusta seksuaalisuudesta ja hyvästä elämästä, ja olemaan tukena etsivässä iässä oleville nuorille”, 

painottaa Nuotan toimittaja Mikael Elmolhoda

Hyvää elämäähän ei voi saavuttaa ilman raamattua.

Ja jos joudun helvettiin rakkauteni takia,

on tässä maailmassa jotain pahasti vialla!

Ja ei, mulla ei oo uskovaisia vastaan mitään, uskokaa mihin uskotte mutta antakaa muille myös se sama vapaus.

Ain laulain työtäs tee...

Maanantaina alotettiin yöpartiointi rannalla.. Iltakahdeksasta aamuun. Joka tunti ylös ulos ja lenkille.

Ensimmäinen yö; 

kutkuttava tunne sisällä, jos tänään jo heti näkisi mahtavan merinahkakilpikonnan. Kävely pehmeässä hiekassa tuntuu helpolta ja kuu valaisee rannan niin että voi kulkea ilman otsalamppua. Kuuntelen merne kohinaa, aaltoja jotka lyö voimalla rantaan. Mitään ei näy. Luen muutaman luvun kirjaa partioiden välissä, juon muutaman kupin kahvia, kuuntelen musiikkia ja rakennan hiekkalinnoja.

Yön tunnit tuntuvat pitkiltä ja väsymys alkaa painaa silmiä neljän aikaan aamuyöstä.

Muutama kävely vielä päästä päähän ja kohti kotia, jalat tuntuvat raskailta ja paluumatkan suuri ylämäki pistää hengästyttämään. Kotona odottaa energiaa täynnä oleva pieni pentu joten ihan vielä ei pääse nukkumaan, on vietävä toinen lenkille ja antaa aamupalaa. 

Toinen yö;

Vettä sataa niin maan perkeleesti (kuiva kausi my ass) mutta odotamme toiveikkaana sateen loppumista. Eikä mitä kun yltyy vaan.

Nukahdan sänkyyn ennen yhdeksää ja joka kerta kun herään, kuulen sateen jatkuvan ja jatkan unia. Laitan kellon soimaan aamukuudelta, jolloin kävelemme tarkastamaan rannan ennen aurinkoa ja ihmisiä. Tie on mutainen ja märkä, housunpuntit polviin asti mudassa ja hiekassa, matka tuntuu kestävän kauemmin kuin yleensä. Ei kilpikonnia rannalla, emme siis menettäneet mitään. 

Huokamme helpotuksesta ja aloitamme matkan takaisin kotiin toisen rannan kautta, 

sielläkään ei mitään. Noh, ehkä ensi yönä.

Kolmas yö;

Tie on liian mutainen ja liukas ajaa autolla alas joten kävelemme tarvikkeineen kaikkineen rannalle. Pilvet uhkaavat sadetta niskaamme mutta emme kastu. Pieniä kuuroja lukuunottamatta sää oli meidän puolellamme. Väsyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti, lihakset ja pää on jumissa.

Luen hieman ja istun vedenrajassa katsellen ja kuunnellen aaltoja.

Tänä yönä väsyttää, keho ei vielä ole tottunut tähän, kyllä tää tästä.

Ja jälleen joudumme taivaltamaan kotiin ilman kilpikonnan vierailua. Kotiinpaluuta odottaa jälleen yksi innokas pieni pentu mutta olen liian väsynyt kävelemään enää askeltakaan. Kymmenen tunnin liikkumisen jälkeen jalat anovat lepoa ja heittelen pienelle hetken aikaa luuta pihalla ja jätän telmimään muiden koirien kanssa ulos. 

...Ensi yönä mennään taas...

Life is music and you are the one to play it

Päivä päivältä elämä näyttää uusia puolia ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki on mahdollista tässä maailmassa. Mä voin mennä minne tahansa, mä voin tehdä mitä tahansa - se mitä teen riippuu musta itestä. Kaikki on mahdollista. Mitä ikinä keksinkään että tahtoisin tehdä, mulla on kaikki tarpeellinen sen toteuttamiseen. 

 

Täällä on satanut taas pari viikkoa melkein putkeen, taivas on tumma ja harmaa. Tuuli riepottaa verhot lattialle ja sade kastelee lattian joka kerta uudestaan kun sen on saanut mopattua kuivaksi. Tietokone käy kuumana kaikista katsotuista elokuvista ja sormenpäät on mustelmilla kaikesta kitaran soittamisesta. Kurkku karheana laulamisesta ja maha kipeänä nauramisesta. Miksi olla puoliksi elossa jos voi olla kokonaan elossa. Miksi antaa harmaan ilman tehdä mielenkin harmaaksi, mielen jossa valo loistaa kirkkaana. Musiikki on täyttänyt meidän talon viimeisten päivien aikana, joko itse tehty musiikki tai muiden artistien tulkinnat. Bändinimi on jo keksitty, levyn ensimmäinen kappale on viimeistelyä vaille valmis, toisen biisin nimi on valmis mutta sävletämistä ei vielä ole alotettu - musiikki tulee kun se on tullakseen, idea on mutta fiilis on se mikä saa musiikin tulemaan ulos.

Antaa elämän viedä.

Antaa musiikin virrata.

En taistele vastaan.

Olen elossa.

Kokonaan.

:Next Exit:

Onko sulla jotain mitä sä erityisesti kaipaat Suomessa? 

...Ne kysyy ja jäin miettimään...

Sitä ettei keittiötä tarvitse joka aamu siivota liskonpaskasta

Sitä ettei yöllä tarvitse täydestä unesta herätä koirien hulluun haukuntaan

Ystävien kanssa kahville menemistä

Lähikauppaa ja salmiakkia

Alpparin kesää

Sitä että saa lähteä ja tulla takaisin millon huvittaa

Omaa rauhaa

Sporassa istumista ja ihmisten katselua

Tuoretta ruisleipää ja meren tuoksua

Nukkumista ilman hytysverkkoa

Sitä ettei tarvitse herätä siihen että hietasääsket syö sun kinttuja

Sitä että voi soittaa ystävälle ja sanoa 'moi mitä kuuluu'

''Yhdelle menemistä''

Sitä että saa kulkea kaupungilla ilman että joku koko ajan huutelee sulle

Kunnon suihkua ja pyykinpesukonetta

Sitä fiilistä että 'mihin sitä seuraavaksi lähtis'

Saaren pöllöt

Herään aamulla kahvin tuoksuun ja ennen silmien aukaisemista hymyilen. Ei vaan voi olla parempaa tapaa herätä aamulla kuin tuoreen kahvin tuoksuun (ja siihen faktaan että se tuodaan sulle sänkyyn). Selkään särkee ja lihakset on jumissa. Pää tuntuu raskaalta ja aivastuttaa. Pitihän se arvata, kipeeksi tässä nyt pitikin tulla. Onneksi nukketeatterin kuvaukset saatiin purkkiin joten voi huoletta lepäillä, katsella elokuvia ja juoda teetä. Yöt on olleet niin älyttömän kylmiä lähiviikkoina, joten en yhtään ihmettele että olen flunssan itselleni kehittänyt. Saaren välillä niin uskomaton järjettömyys ei kuitenkaan jätä meitä tänäänkään rauhaan vaan saamme puhelinsoiton läheisestä kylästä: ”Mulla on pöllönpoikanen jonka otin kiinni, haluutteko te sen?”. Hm. Miksi sä otat pöllön kiinni? Päivällä jollon ne ei edes lennä? Ja miksi sä soitat meille että halutaanko me se kun sä voit se ihan hyvin päästää vapaaksi? Haavi mukaan ja kohti kylää, jos me ei sitä haeta niin todennäkösesti pöllö kuolee ilman mitään järkevää syytä… Uskomuksen mukaan ne on lentävä paholaisia; ne liikkuvat äänettömästi jättäen pelkän varjon jälkeensä ja pitävät ’paholaisen ääntä’… Onhan siis olemassa järkevä syy tappaa pöllöjä… Unohdetaan toki se fakta että ne tappaa 1500 rottaa/hiirtä vuodessa jotka muuten syö sun sadon, nehän on paholaisia. Pieni pöllö oli pudonnut pesästään joten tuomme sen kotiin ja ruokimme parisen viikkoa, jonka jälkeen se pärjää omillaan. Auringonkukkahattu-uutetta nassuun ja takaisin peiton alle tuhisemaan, nyt todella särkee.

True to myself

Katolla istumista

Auringonlaskun luomaa maailmaa tuijottaen

Anna ajatustesi juosta

Äärettömän avaruuden avautuessa yläpuolelle

Tähdenlentoja ja ohi kiitäviä lentokoneita

Kitaraan tartumista

Kun sisäinen musiikki tulvii yli reunojen

...play that funky music wild boy...

Luonnon äänien yhdistyessä kuoroon

Musiikkini saa uuden sävyn

Pitkään valvottuja öitä

Puhuen tai ollen ihan hiljaa

Sisäinen äänesi kasvaa, kuuntele sitä

Tunnen ruumiini olevan osa minua

Tunnen liikkuvani, tunnen olevani paikallani

Metsään eksymistä

Kameran kanssa kannolta toiselle

Sieltä löydän paikkani

Tunnen lehdet varpaideni alla

Tunnen yhteyteni tähän kaikkeen

Minä olen elämä

Ja elämä on minä

:Peace, Love, Music, Life:

Crooked Still

Niin väsynyt juoksemaan..

Nyt se tuli; haluttomuus palata takasin…

 En haluaisi nähdä itseäni takaisin Suomessa, takaisin siinä oravanpyöräpaskassa johon, vois sanoa jopa automaattisesti putoan heti kun palaan. Tiedän sen jo nyt. Jos palaan kouluun, se tarkoittaa 8-16 aikataulua joka arkipäivä plus työnteko, koska sillä neljällä huntilla kuussa ei makseta vuokraa ja syödä. Jos palaan töihin, se tulee todennäköisesti olemaan samaa paskaa aasiakaspalvelua jota en todellakaan enää haluaisi tehdä. Ei kesälomaa, minimipalkka, aivotoiminnan hidastaminen ja onnettomuus. Kuulostaa tosi hyvältä.. :/

Tunteet menee vuoristorataa ja toivoisin et ois mahdollisuus vaan kadota ja mennä… Katsoo ja kokea, elää ja uskaltaa huutaa!

”Mutta et sä voi noin vaan jättää kaikkea mitä sulla on”

”Et sä voi noin vaan lähteä”

”Mitä sä sitte meinaat tehdä?”

”Joudut kuitenkin tekemään töitä mihin ikinä meetkään eikä oo helppoo löytää töitä ulkomailta”

”Ei se takaa onnellisuutta että oot jossain muualla”

”Mitäs kaikki sun ystävät ja perhe, kaikki rakkaat?”

”Ei tää maailma toimi noin”

”Ei sun rahat riitä vaan reissaamiseen”

”Sulla on täällä asiat hyvin, koulu ja poikaystävä ja perhe, miks haluat lähteä?”

”Mutta tulee ikävä sua”

…

Mulla on ikävä myös. Mulla on ikävä sitä että saan tuntea olevani vapaa. Mulla on sisällä helvetin iso voima jonka tiedän joutuvani tukahduttamaan 26.7.2011.

Kahleet ranteisiin ja tiukasti kiinni

”perinteisiin”

”yhteiskuntaan”

”tunteisiin”

”suhteisiin”

”tuottavuuteen”

”juuriin”

takaisin siihen syvään uneen.

”Eikö toi nyt oo vähän itsekästä ajatella noin että vaan lähtisit”

”Ei oo reilua muita kohtaan vaan jättää kaikkea hyvää”

”Kyllä sä suomessakin voit tehdä kaikkee mitä haluat”

”Sä käyttäydyt tosi epäreilusti”

niin. Muillehan minä elänkin... Oon aina elänyt, miksi muuttaa sitä mikä on olemassa…

Ja eikö nyt oo sitten aika sanoo

”Anteeks”

…Jep...

Rakkautta ilmassa...

Muutama päivä sitten saimme puhelinsoiton että pienen pieni koiranpentu oli heitetty roskikseen tien vieressä. Luultavasti joululahja jota kohdeltiin niin kuin kaikkia ei-haluttuja joululahjoja – ne heitetään roskiin. Lähdin puolijuoksua alas mäkeä mukana vesipullo ja pieni pussi koiranruokaa ja riisiä. Saavuin tielle ja menin roskikselle. Tyhjä. Katselin ympärille, menin puskasta toiseen ja yritin kutsua pienokaista. Ei mitään. Kysyin kyläläisiltä onko he nähneet pentua. ”Kenen pentu se on?” ”Kuuluuko se sulle?” Ei, ei se kuulu mulle mutta ei se kyllä roskikseenkaan kuulu, totean ja käännyn takaisin kotiin. Ehkä joku löysi pienokaisen ennen minua ja tarjosi sille kodin.

En saanut pentua mielestäni ja olin varma että se oli karannut – roskiksen pohjassa oli reikä. Eilen saimme uuden puhelinsoiton. ”Pentu on täällä taas”. Hymyilin kun minulta kysyttiin haluanko lähteä hakemaan pentua, tällä kertaa se on laitettu talteen. Mäkeä alas jälleen kerran ja kohti taloa jossa pentu oli. Saan käteeni pienen pahvilaatikon jossa on ilmareikiä – se ei paina mitään. Kurkkaan sisälle ja näen hellyttävän, kirpunsyömän, punkkeja, haavoja, patteja ja karvattomia kohtia täynnä olevan suurikorvaisen kaunokaisen joka katsoo minua surullisilla silmillä ja käpertyy takaisin kuono etutassujen väliin. ”Ei huolta pikkuinen, olet turvassa nyt”.

Pahvilaatikosta kuuluu tasaista tuhinaa kun kiipeän mäkeä ylös ja aina välillä kurkkaan että pikkuinen on kunnossa. Tai no; hengissä. Pääsemme kotiin ja muut koirat ovat ihmeissään ja kiinnostuneita pahvilaatikosta ja sen oudosta asukista. ”Ei vielä kaverit, annetaan pienen vähän kasvaa ja rohkaistua” sanon koirille kun suljen oven perässäni. Päästän pikkuisen ulos pahvilaatikosta ja se kipittää nurkkaan häntä koipien välissä ja katsoo minua mustilla silmillään. Laitan kuppiin koiranruokaa ja toiseen vettä. Hän ei uskalla syödä vaikka on varmasti nälissään. Istun vähän kauemmas ja katselen pikkuista. Sen molemmissa korvissa on reiät, mikä lie nakertanut nekin puhki. Liottuneet koiranruoka-papanat ovat jo pehmeitä, otan yhden kulhosta ja laitan sen pienen eteen, muutama nuuhkaus ja suuhun. Muutama kerta näin ja pikkuinen ymmärtää että kulhosta voi syödä suoraan ja hän suorastaan ahmii sapuskan. Annamme pikkuisen nukkua hetken ja sitten madotamme hänet, poistamme punkit ja pesemme kirput pois. Pikkuinen syö vähän lisää ja nukkuu. Vietän yön pienen kanssa toisessa huoneessa, istun lattialla katsoen leffaa myöhään yöhön ja pikkuinen antaa minun jo silittää ja se jää syliin nukkumaan. En nuku kunnolla mutta se ei haittaa, kuuntelen pimeässä pennun ääniä ja nousen ylös siivoamaan kun tulee hätä. Nousen myös vähän leikkimään pienen kanssa - peukaloni on nyt täynnä pieniä hampaan jälkiä… Aamulla pieni vinkuu ja nappaan sen viereeni nukkumaan. Toinen käpertyy palloksi kainalooni ja kuuntelen pientä tuhinaa.

Tänään katsellaan maailmaa uusin silmin - masu täynnä ruokaa eikä matoja. 

Vapautta!

Toisella puolella saarta jälleen kaksi hawksbilliä jotka kaipaavat apuamme. Kaksi elämää joiden vapaus on riistetty pois. Jeeppi on rikki joten huristelemme noutamaan kaverukset äskettäin lahjoitetulla pakettiautolla. Laitamme kaverukset taakse, hyppäämme kyytiin ja ajamme pois. Matkalla soitamme amerikkalaiselle perheelle, jotka viettivät joululoman saarella ja kysymme jos he haluavat auttaa meitä tarjoamaan vapauden kahdelle elämälle. Lapset ovat innoissaan ja pitävät hyvää huolta kilpikonnista, auttavat meitä mittauksessa ja tagien laitossa. Auringon laskiessa katsomme kun kaverukset kipittävät kuohuavaan mereen. Hyvää matkaa.

Toissailtana vietimme upean päivän ystävämme ja työkaverimme luona saaren toisella reunalla, jossa hänellä on asunto. Pari lasia viiniä ja aitoa meksikolaista ruokaa ja tunnelmaa. Pitkään valvottu yö, hyvä ruoka, hyvää musiikkia ja ennen kaikkea - vapaus.

Pieni hetki poissa arjesta.

Pieni hetki 

Mutta sydämmelle niin suuri.